Curriculum vitae

Suvi Aitto-oja (20.1.2024)

TYÖKOKEMUS

Teatteritaiteen tuntiopettaja. Oulun taidekoulu (Oulun kaupunki) 2023-2024.

Opettajan sijaisuudet. Olen tehnyt opettajan sijaisuuksia Oulun taidekoululla teatteritaiteen oppiaineessa vuodesta 2020 lähtien. Lisäksi olen tehnyt Oulun normaalikoululla sijaisuuksia äidinkielessä, historiassa ja yhteiskuntaopissa lukiossa ja yläkoulussa lukuvuonna 2023–2024.

Freelancer. Olen työskennellyt vuodesta 2012 lähtien erilaisten kirja- ja lehtiprojektien parissa freelancerina joko päätoimisesti tai muiden töideni ohella. Joissakin projekteissa olen toiminut tutkija-kirjailijan roolissa ja toisissa puolestaan toimittajan, kuvatoimittajan tai graafikon roolissa.

Aulapalvelutyöntekijä Oulun teatterilla. Olen työskennellyt opintojeni, sijaisuuksieni ja muiden projektieni ohella teatterin aulapalveluissa vuosina 2022-2024.

Ohjaaja/käsikirjoittaja. Käsikirjoitin ja ohjasin Näkymätön käsi -näytelmän Oulun ylioppilasteatterilla. Näytelmän esityskausi oli 2.12.-18.12.2022.

Toimitussihteeri-taittaja. Olen työskennellyt Tekniikan Waiheita -lehden toimistussihteeri-taittajana vuodesta 2014 lähtien.

Hyvinvointituutor. Oulun yliopisto (2021–2022). Olen toiminut Oulun yliopistossa hyvinvointituutorina järjestäen opiskelijoille yhteisöllistä toimintaa erityisesti kulttuurin parissa.

Pääsykoeavustaja. Oulun yliopisto (kevät 2021).

Projektityöntekijä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Koordinaatti (7.12.2015 – 28.2.2017).

Toiminnanjohtaja. Oulun vaalipiirin Vihreät ry ja Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö OVK ry (1.1.2014 – 3.12.2015). Työhöni kuului 43 kunnan alueella toimivan piirijärjestön sekä Oulussa toimivan kunnallisjärjestön toiminnan johtaminen ja kehittäminen, viestintä, tapahtumien järjestäminen ja taloushallinto.

Projektisihteeri. Turun yliopisto (1.11.2012 – 31.3.2013). Työhöni kuului ”Karhu, kirves ja punainen kukko” -historiateoksen kirjoittaminen, artikkelien ja kuvien toimittaminen sekä kirjan visuaalisen ilmeen suunnittelu. Lisäksi työhöni kuuluivat projektinhallintatehtävät, kuten budjetointi, aikataulutus, kontaktien hoitaminen ja tiedotus.

Museoharjoittelija. Satakunnan Museo (1.11.2012 – 31.1.2013). Tehtävääni kuului näyttelyn suunnitteleminen yhteistyössä museon amanuenssin kanssa. Kirjoitin näyttelyn tekstit, valitsin kuvat ja osan esineistä sekä suunnittelin näyttelyjulisteen.

Tenttivalvoja. Länsi-Suomen kesäyliopisto (16.1. – 13.3.2013). Olen tehnyt tenttivalvontoja tarvittaessa.

Arkistonjärjestäjä. Porin VPK (1.12. – 31.12.2012). Olen toiminut Porin VPK:n arkiston järjestäjän noin 160 tuntia kolmen vuoden aikana. Työhöni on kuulunut arkistoinnin suunnitteleminen ja arkiston järjestäminen kokonaisuudessaan.

Tutkimusavustaja. Turun yliopisto (1.1. – 5.4.2012; 1.5. – 31.7.2011; 1.11.2010 – 31.1.2011; 1.1. – 31.3.2010; 1.3. – 31.12.2009). Tehtäviini kuului aineistokartoituksen tekeminen historiateosta varten, teoksen kirjoittaminen ja tutkimusprojektin hallinnolliset tehtävät kuten yhteydenpito ohjausryhmän ja tutkimusryhmän välillä.

Tuntiopettaja. Turun yliopisto (1.12. – 31.12.2009). Tehtäviini kuului Satakuntakoulutus-kurssin (2 op) järjestäminen perustutkinto-opiskelijoille.

Luennoitsija kenttätyökurssilla. Turun yliopisto (15.3. – 31.5.2009). Työhöni kuului kenttäkurssin järjestäminen ja toteuttaminen Turun yliopistossa. Opetin kurssilla arkistointia, aineiston luettelointia ja dokumentointia.

Tutoropiskelija. Turun yliopisto (2008–2009). Tehtävänäni oli toimia palkkiota vastaan tutorina uusille opiskelijoille.


KOULUTUS

FILOSOFIAN MAISTERI JA HUMANISTISTEN TIETEIDEN KANDIDAATTI, suomen kieli ja kirjallisuus, Oulun yliopisto, 2024.

  • Pro gradu -tutkielmani Traumaattinen toiseus Jonas Gardellin trilogiassa Torka Aldrig tårar utan handskar hyväksyttiin syksyllä 2023 arvosanalla 4 (kiitettävä).
  • Kirjallisuuden perus- ja aine- ja syventävät opinnot 125 op. Oulun yliopisto.
  • Aineenopettajan pedagogiset opinnot 60 op. Oulun yliopisto.
  • Suomen kielen perus- ja aineopinnot 60 op. Oulun yliopisto, 2021
  • Psykologian perus- ja aineopinnot 60 op. Itä-Suomen avoin yliopisto, 2019.
  • Historian perus- ja aineopinnot 60 op. Oulun yliopisto, 2022.
  • Draamakasvatuksen perusopinnot 25 op. Oulun yliopisto, 2022.

FILOSOFIAN MAISTERI JA HUMANSITISTEN TIETEIDEN KANDIDAATTI. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto, 2013.

  • Pro gradu -tutkielmani Porin VPK 1863–1986: Erään kulttuuriperintöprosessin kehyskertomus valmistui vuonna 2012. Arvosana eximia cum laude approbatur.
  • Kandidaatintutkielmani Sukupuolisopimuksen neuvottelua: Naiset Porin VPK:ssa vuosina 1951–1986 valmistui vuonna 2009. Arvosana 5 (erinomainen).
  • Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman syventävät opinnot (84 op, erinomainen).
  • Museologia (perusopinnot 25 op, kiitettävä).
  • Kulttuuriperinnön tutkimus (perus- ja aineopinnot 80 op, erinomainen).
  • Historia (perusopinnot 25 op, kiitettävä).
  • Digitaalinen kulttuuri (perusopinnot 25 op, kiitettävä).

KUVALLISEN ILMAISUN PERUSTUTKINTO, kuva-artesaani. Pohjois-Karjalan ammattiopisto, 2006. Opinnäytetyö ”Mosaiikki – Neljä vuodenaikaa” valmistui vuonna 2006. Arvosana 5 (kiitettävä).

Ylioppilas. Outokummun lukio, 2006.

HARRASTAJATEATTERIHISTORIANI:

Olen toiminut aktiivisesti harrastajateatterin parissa vuodesta 2017 lähtien. Pisin historia minulla on Oulu-opiston Uusi teatteri -ryhmässä. Olen myös kartuttanut osaamistani Oulu-opiston käsikirjoittamisen sekä ohjaamisen kursseilla. Näyttelemisen, ohjaamisen ja käsikirjoittamisen saralla olen ollut mukana muun muassa seuraavissa projekteissa:

Käsikirjoittajana ja ohjaajana:

Näkymätön käsi -näytelmä Oulun ylioppilasteatterilla 2022.

Näyttelijänä:

Peter Pan -musikaali. Uusi teatteri -ryhmä, 2024.

Murhaajan muotokuva. Ohjaus ja käsikirjoitus Ilona Ruohomäki. Uusi teatteri -ryhmä, 2022.

Anna Liisa. Käsikirjoitus Minna Canth. Ohjaus Ilona Ruohomäki. Uusi teatteri -ryhmä, 2020.

Leipäjonoballadi. Käsikirjoitus E. L. Karhu. Ohjaus Ilona Ruohomäki. Uusi teatteri -ryhmä, 2019.

Avustajana:

Kaikki synnit -sarja 1. kausi, 2016.

Korvessa kulkevi -sarja, 2022.